Luotettavat ja laadukkaat Scason-nastat tulevat alkuperäisen talven maasta Suomesta omalta tehtaaltamme, oman henkilöstömme tuottamina. Nastateknologia ei kehity huippuunsa laboratorioissa, vaan aidoissa pakkasen, jäätävän sateen ja pyryn olosuhteissa. Korkea ammattitaito, kokemus ja pohjoisten kelien tuntemus ovat nostaneet nastaosaamisemme maailman huipulle. Osoituksena tästä on yhteistyömme johtavien rengasvalmistajien kanssa.
Tuotteemme ovat lakien ja asetusten mukaisia. Tuotantomme toimii ISO 9001 -standardin mukaisesti. Edellytämme kattavaa laatujärjestelmää myös kaikilta tavarantoimittajiltamme.
Aloitimme talviajon turvallisuuden parantamisen rengasnastojen avulla jo ennen kuin Pohjoismaihin tuli talvirengaspakko.
1980-luvulla tuotekehitystämme vauhdittivat innovaatiot ja testit sen aikaisilla ralliautoilla. Nykyisen perheyrityksen omistuspohja syntyi vuonna 1992. Tämän jälkeen globaali menestystarinamme nastavalmistajana henkilö-, paketti- ja kuorma-autojen sekä raskaiden työkoneiden renkaisiin on jatkunut ja kehittynyt vahvasti.
Nastakehitys on kehittynyt alkupäivistään ja nykyisin se on äärimmäisen korkeatasoinen taitolaji – vaativaa, aivan kuten talviajokin. Meillä on alan parhaat osaajat ja yhteistyökumppanit, jotta voimme tehdä asiakkaillemme innovatiivisia ja vakuuttavia tuotteita.
Ohjaava perusvoimamme, jota kuvaa luotettavuus, rohkea yrittäjyys ja usko jatkuvaan parantamiseen.
Elämä on se kaikkein tärkein, ratkomme turvallisuushaasteita ja eliminoimme talven liikenteen vaaroja sekä uhkia.
Asiakkaan tarpeiden tyydyttäminen ja odotusten ylittäminen tuotteilla, joihin voi luottaa. Pyrkimys täydelliseen virheettömyyteen.